Lappeenrannan seudun matkailun tunnuslukuja

Raporttia ladataan...

Lokakuu 2018

Ulkomaalaiset matkailijat

Tuloksia TAK Rajatutkimuksesta

TAK Rajatutkimus on vuosittainen, 20000:n Suomesta poistumassa olevan, ulkomailla asuvan matkailijan haastattelututkimus. Matkailijoita haastatellaan 12 eri raja-asemalla ympäri vuoden. Vuonna 2017 "millä paikkakunnalla vieraili" kysymystä muutettiin hieman, mikä saattaa aiheuttaa poikkeamia vertailtaessa tuloksia aiempiin vuosiin.



Vuonna vieraili ulkomailla asuvaa matkailijaa.

Matkat edellisestä vuodesta.

Päivämatkoja tehtiin ja yön yli matkoja .

Matkan kesto

Keskimäärin yksi matka kesti yötä, mikä tarkoittaa, että yövyttiin yhteensä yötä.

Majoituspaikka

käyneistä, Suomen-matkansa aikana hotelleissa (ja motelleissa) yöpyi matkailijaa, ja tuttavien luona matkailijaa.

(Hotellit ja motellit  %, tuttavat  %)

Matkan tarkoitus

Vapaa-ajan matkoja tehtiin , ostosmatkoja ja työmatkoja .

(Vapaa-ajan matkat  %, ostosmatkat  %, työmatkat  %)

Rahankäyttö

käyneet matkailijat käyttivät alueella keskimäärin arviolta euroa / hlö, eli yhteensä euroa.

Majoittumiseen käytettiin vuoden aikana euroa, ravintoloihin ja kahviloihin euroa, ja ostoksiin euroa.

(Rahankäyttö matkailijaa kohden  euroa ja yhteensä koko alueella  %)

Rahankäyttö on kohdistettu eri alueille vertaamalla kullakin alueella vietettyjen matkapäivien määriä Suomessa yhteensä vietettyihin matkapäiviin. Jos matkailija on esimerkiksi ollut kuusi päivää Suomessa, ja viettänyt jollakin alueella 4 päivää, on kyseiselle alueella kohdistettu 2/3 tämän matkailijan Suomessa käyttämistä rahoista.

Aktiviteetit

Alla olevissa kuvissa näkyy mitä käyneet, sekä kaikki Suomessa käyneet matkailijat yhteensä, ovat tehneet ja kokeneet Suomessa matkansa aikana. Lisäksi näkyy mikä matkailijoita kiinnostaa Suomessa. Ylemmän kuvan (mitä kokenut) luvut sisältyvät alemman kuvan (mikä kiinnostaa) lukuihin, eli jos jotakin on koettu, on se merkitty myös kiinnostavaksi.

Suosittelu

Matkailijoilta kysyttiin kuinka todennäköisesti he suosittelisivat Suomea matkakohteena ystävälle, perheen jäsenelle tai kollegalle. Vastaukset annettiin asteikolla 0 (ei lainkaan todennäköistä) - 10 (erittäin todennäköistä). Indeksi on laskettu vähentämällä 10 tai 9 antaineiden osuudesta 6 tai pienemmän luvun antaneiden osuus.

käyneiltä matkailijoilta laskettu suositteluindeksi Suomelle matkakohteena on %.


Rekisteröidyt yöpymiset

ssa kirjattiin yöpymistä, joista suomalaisille ( %) ja ulkomaalaisille ( %) yötä. Yhteensä yöpymiset viime vuoden sta. Eniten ulkomaalaisten yöpymisiä kirjattiin : yötä.

Markkinaosuus prosenttia

Koko maassa kirjattiin yöpymisiä ( %), joista suomalaisille ( %) ja ulkomailla asuville ( %). markkinaosuus koko maan yöpymisistä oli  % ( prosenttiyksikköä), suomalaisten yöpymisistä  % ja ulkomaalaisten yöpymisistä  %.

Lappeenrannan seudun markkinaosuus venäläisten yöpymisistä oli prosenttia.

n yöpymisissä mitattuna, oli Suomen matkailualueista sijalla .

n yöpymisistä ( %) oli vapaa-ajan matkailijoiden ja ( %) työmatkailijoiden tekemiä.

ssa suomalaiset yöpyivät rekisteröidyissä majoitusliikkeissä keskimäärin yötä ( yötä) ja ulkomaalaiset yötä ( yötä).

Majoitusliikkeisiin saapui matkailijaa

Saapumiset rekisteröityihin majoitusliikkeisiin vuoden takaisesta. Yöpyneistä matkailijoista  % oli suomalaisia ja  % ulkomaalaisia.

Majoitusmyynti euroa

Yhteensä rekisteröityjen majoitusliikkeiden myynti oli ssa euroa, kun vuotta aiemmin myynti oli euroa. Huoneiden keskihinta oli euroa ( euroa) ja käyttöaste  % ( prosenttiyksikköä).

Tax free -myynnit (Venäjä  %, Kiina  %).

RevPAR (revenue per available room) on majoituksen keskimääräinen myyntitulo käytettävissä olevaa huonetta kohden.
Laskentakaava: RevPAR = huoneiden keskihinta * huoneiden käyttöaste.


Lähteet: TAK Rajatutkimus, Tilastokeskus
Koonnut: Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy
Visiittori.fi | © Tutkimus- ja Analysointi­keskus TAK Oy